Minä olen...

Oma valokuva
Pohjois-Pohjanmaa, Finland
35+ käsitöiden sekakäyttäjä, joka yrittää jakaa aikaansa neljän tyttären, isännän, kodin, maatilan, oman käsityöyrityksen, ohjaamisen, ystävien, kahden kissan ja kahden koiran sekä muiden harrastusten, ja tietenkin niiden käsitöiden kesken, enemmän tai vähemmän menestyksekkäästi. Jätä kommenttia käynnistäsi, kommentteja on aina mukava lukea. Valokuvien ja tekstien kopiointi kielletty!

perjantai 26. elokuuta 2011

Prototyyppi

Minulla on melkein aina neulomus mukana, yleensä sukankudin, se kun on niin pieneen tilaan menevä. Ongelmaksi on muodostunut puikot, jotka menevät kasseista läpi. Siksi olen miettinyt puikkokoteloa, joka toimisi puikkojen suojana niin neuleessa, kuin silloinkin, kun puikot odottavat sopivaa projektia. Ja tälläiseen lopputulokseen päädyin:


Puuvillakangastilkkuja, kovikekankaalla terästettynä, ja tuo puikkojen alla näkyvä musta on 3 cm leveä kuminauha (tyttären rikkimenneistä toppahousuista talteen otettu). Ei mitään kamalan kauniita, tekniikka vielä hakusassa, mutta ihan käyttökelpoisia. Enää ei puikot karkaa kassin läpi :)
Säilytystä varten näihin voisi kankaanpainovärillä painaa puikkojen koon...

torstai 25. elokuuta 2011

Satunnainen Ystävällinen Teko




Punaiset sukat 7Veikasta nettituttavalle.
Perussukat omaan tyyliini, extrana sydänkuviot kantapäissä.
Toivottavasti lämmittävät sekä varpaita että mieltä :)
Vastalahjaksi sain silmukkamerkkejä, joista yksi yleni heti kaulakoruksi!


keskiviikko 24. elokuuta 2011

KyJy#21

Polvisukat kuopukselle 2 vee. SeiskaVeikkaa sateenkaarena ja yksivärinen kantapää. 63 grammaa.


"Keettu pokkasee"

Kuvat esikoinen.

maanantai 22. elokuuta 2011

Tunnustuksia taasen :)

Prusiluskalta sain tällaisen tunnustuksen:
Kiitos Prusiluska! 
Tunnustuksen saatuaan pitää "tunnustaa" nämä kymmenen asiaa:
1. Suosikkiväri: harmaa
2. Suosikkieläin: kissa
3. Suosikkinumero: 6
4. Suosikki alkoholiton juoma: persikka-appelsiini mehu
(alkoholijuoma: "mummon tohveli")
5. Facebook vai Twitter? facebook
6. Intohimosi: intohimoni vaihtelee
mm. neulominen-värkkääminen-suklaa-maitokahvi -akselilla,
välillä olen ihan intohimoton.
7. Saada vai antaa lahja? antaa
8. Suosikkikuvio: luonnosta löytyvät kuviot: kaarnan pinta, puunsyyt, heinät yms.
(jos ne nyt kuvioiksi voidaan laskea)
9. Suosikkiviikonpäivä: lauantai
10. Suosikkikukka: valkoinen joulutähti,
en hirveesti harrasta kukkia, esim. pihalla kukkii tarkoituksella (siis ei rikkana) vain yksi perenna...
Ja Matleenalta tällaisen:

Kiitos Matleena!
Tunnustuksen myötä tulee kertoa itsestään seuraavat kolme asiaa

1. Lempiväri: Harmaa 
2. Lempiruoka:
Pihvi ja grillatut kasvikset
3. Minne haluaisit matkustaa:
Lappiin.
Muutama viikko sitten vastasin näihin samoihin kysymyksiin täällä ja niin on taas naisen mieli muuttunut näinkin joka päiväisissä asioissa :)
Molempia tunnustuksia on ollut jo useimmissa suosikkiblogeissani, en vain muista missä kaikissa. Siispä te joilta tämä puuttuu, napatkaa mukaanne, jokainen teistä on nämä ansainnut!

tiistai 16. elokuuta 2011

KyJy#17

Eilen illalla valmistui Mustikkapipo:


Kuinka vaikeaa oman pään kuvaaminen voi ollakaan?

Lankana Hopeasäie Soft kaksinkertaisena, puikot 4 ja 5. Langan ja ohjeen sain Ravelryn Värivaihdosta. Modasin ohjetta sen verran että neuloin reunan joustinta muutaman kerroksen enemmän kuin ohjeessa. Näin  saan pipon syvälle päähän, eikä se jää keikkumaan vähän takaraivolle kuten pipot tavallisesti tekevät minun päässäni.

lauantai 13. elokuuta 2011

KyJy#19

Ystävälle "pikkujoululahjaksi" meni tämä:


Lanka AadeLõng, tuliaisia toukokuun Viron retkeltä.


perjantai 12. elokuuta 2011

KyJy tilannekatsaus

En ole aiemmin esitellyt KyJy -aloituksiani, joten tässä tulee sitten kaikki kerralla:

KyJy#1
Tossukat, valmiit

KyJy#2
Pöllöpipo, valmis

KyJy#3
Pitsihihatin, valmis

KyJy#4

KyJy#5
Kuulaakso -neuletakki, aloitettu 2.7.

Malli on alkuperäiseltä nimeltään Goodale ja löytyy Ravelystä. Lanka on Madelinetoshin Pashmina, 75 Merinoa, 15 Silkkiä ja 10 Kashmiriä, tämä lanka on ihaninta mitä olen omistanut, kalleinta myös :)

KyJy#6
Liivi, aloitettu 6.7.

Novitan Kevät 2011 -lehdestä malli 64. Lankana Isoveli.

KyJy#7
Oulanka-sukat, aloitettu 10.7.

Ohjeen ja langan sain kevään SNYkierroksella. MagicLooppina kahta sukkaa yhtä aikaa.

KyJy#8
Polvisukat toiseksi vanhimmalle Tyttärelleni, aloitettu 15.7.

Malli oma, lanka 7Veikka Sateenkaari. MagicLooppina kahta sukkaa yhtä aikaa.

KyJy#9

KyJy#10
Virkattuja pyörylöitä, aloitettu 17.7.

Tarkoitus saada kellotaulu aikaiseksi, ensimmäinen oli liian iso, menee leikkimökkiin pöytäliinaksi, tästä toisesta on tulossa oikean kokoinen, mutta väri on väärä...

KyJy#11
Leluja jämälangoista, aloitettu 19.7

Tässä näkyy jo kissantassuja :)

KyJy#12, KyJy#13, KyJy#14
Liftari huiveja, kaikki aloitettu 20.7.

Malli "Hitchhiker" Ravelrysta,
lankoina Hopeasäie Sukka (vihreä), Zelda´s Dippins (oranssi-harmaa) ja PuntaYarns Merisock.

KyJy#15
Polvisukat toiseksi nuorimmalle Tyttärelleni, aloitettu 31.7.

Malli oma, lanka 7Veikka Sateenkaari.
Tässä muuten on Agathan ohjeen mukaan tehty sisältä purkautuva kerä, Kuopus muotoili alkuperäisen kerän neulomattomaksi...

KyJy#16
"Karvalakki", aloitettu 1.8.

Moda 5/2010 -lehdestä malli 39, lankana Heaven´sHand ja Gedifra Rianna Color.

KyJy#17
Mustikka -pipo, aloitettu 2.8.

Ohjeen ja langan sain Ravelry-vaihdosta, lankana Hopeasäie Soft.

KyJy#18
Huppari Esikoiselle, aloitettu 3.8.

Novita Kevät 2010 -lehdestä, malli 23, lanka 7Veikka JättiRaitaa.

KyJy#19
Revontulihuivi, valmis.
Tämä menee lahjaksi joten kuvia tulee vasta kun huivi on saajallaan. Lankana AadeLõng, Viron villaa.

KyJy#20
Höyhenenkevyt neuletakki, aloitettu 3.8

Malli Featherweight cardigan Ravelrysta, lanka Malabrigo Lace.

KyJy#21
Polvisukat Kuopukselle, aloitettu 9.8.

Malli oma, lanka 7Veikka Sateenkaari.

KyJy#22
Polkuja -sukat, aloitettu 9.8.

Malli Ullasta, lanka HjerteGarnin Bamboo sukkalanka, jonka sain kesällä 2010 Lilalta lankahullun yllätys-vaihdosta ja jo silloin päätin että haluan nämä sukat...

KyJy#23
Joululahjasukat, aloitettu 9.8.
Näiden kuvaa saatte odottaa jouluun asti :)

KyJy#24
Paita Kuopukselle aloitettu 9.8.

Alkuperäinen ohje Ravelrysta "Iris Baby Dress", lankana Annelilta saatu Mini Raggi. Lanka ei riitä mekkoon, joten modaan mallia ja teen jotain paidan ja sliparin väliltä :)

torstai 11. elokuuta 2011

Oravannahkakauppaa

Lilan kanssa:




Silmukkamerkkejä minulle. Ohraryynejä Lilalle kunhan puinnit kunnolla alkaa ja minä pääsen jyvineni myllyyn :)

maanantai 8. elokuuta 2011

Sukkasato ja haaste

Tänään löysin taas Sukkasadon blogin, ja ihan yllyttämättä ilmoittauduin mukaan. Tosin sukan kutomiseni tähän tempaukseen taitaa jäädä aika pieneksi, Kyjy vienee aikaa liikaa, mutta ainakin yhdet sukat pitää neuloa KyJy listan ulkopuolelta ennen joulua, joten ainakin yhden parin saanen sukkasatoon mukaan.

Tässä nappi Sukkasadon pääblogiin:


Nappia klikkaamalla pääsee tutustumaan Sukkasadon sääntöihin ja ilmoittautumisohjeisiin.


Ja nyt se kiva osuus: koska oma sukan neulomiseni jää KyJyn vuoksi vähäiseksi,

Haastan mukaan
Rakkaan Siskoni
ja
"Lankahullun" Lampurin!

Tiedän että neulotte huisin määrän sukkia tänäkin syksynä, mutta teidän sukkianne pääsee ihastelemaan vain livenä, kun bloggaaminen ei vielä kuulu harrastuksiinne...

Joten tämä on julkinen haaste osallistua Sukkasatoon, Tiina ja Merja, lupaan auttaa valokuvaamisessa ja kuvien siirtämisessä tuonne Sukkasadon blogeihin, jos siinä apua tarvitsette.

Rakkain terveisin pikkusisko :)

sunnuntai 7. elokuuta 2011

Mökillä

Eilen käytiin naapurikunnan kauppakeskuksessa, ja siellä oli näin komea portinvartija:


Mökille palatessa pysähdyttiin ottamaan juomavettä mökille. Paikkakunnan Herra Hyväntekijä on järjestänyt meille mökkiläisille ja muille ohikulkijoille tälläisen pienen kosken partaalle...
tällaisen mahdollisuuden hyvänmakuisen ja puhtaan veden ottoon:
 

Tänään heräsin neulomaan 5.15, torkahdin vähäksi aikaa välillä ja kun nousin ylös vähän kahdeksan jälkeen, aamuaurinko antoi upeat puitteet kuvaamiselle:





Ja sitten on pakko laittaa nämä kuvat kotoa. Vaikka minä tykkäänkin ompelusta, meillä asuu eräs joka tykkää minun ompeluKONEESTA enemmän:


 Painintassu?