Minä olen...

Oma kuva
Pohjois-Pohjanmaa, Finland
35+ käsitöiden sekakäyttäjä, joka yrittää jakaa aikaansa neljän tyttären, isännän, kodin, maatilan, oman käsityöyrityksen, ohjaamisen, ystävien, kahden kissan ja kahden koiran sekä muiden harrastusten, ja tietenkin niiden käsitöiden kesken, enemmän tai vähemmän menestyksekkäästi. Jätä kommenttia käynnistäsi, kommentteja on aina mukava lukea. Valokuvien ja tekstien kopiointi kielletty!

keskiviikko 16. marraskuuta 2011

Tilkkukassi

Aloitan tilkkutyön opettajana kansalaisopistossamme vuoden vaihteen jälkeen. Aiemmin en hirveästi ole tilkkuillut, sen verran kuitenkin että tekniikkana se on tuttu. Nyt olenkin ommellut erilaisia blokkeja malliksi, ja löysin paikallisesta kangaskaupasta ihanat kankaat joista halusin kassin itselleni:

oho-hups-väärin-meni-palasista ompelin kännykälle taskun:

(pölyä kameran linssissä näköjään)

ja avaimille lukin laukun reunaan, ettei tarvitse avaimia etsiskellä kassin pohjalta muiden tavaroiden seasta.
Ompelutaito kohenee kummasti kun pieniä palasia yrittää saada tarkasti kohdilleen ;)

Sitten muita kuulumisia:
Olen reissuleskenä muutaman päivän, ja myrphyn lain mukaan kaikki menee päin persiitä silloin kun asioista oikeasti vastaava ei ole paikalla, meillä ainakin. Isäntä starttasi reissuunsa eilen aamulla klo 02.30 ja minä pääsin heti aamusta selvittämään sikalaan ongelmaa, possut eivät meinanneet saada ruokaa... Mutta hyvän lomittajan, jeesusteipin ja naisenlogiikan avulla siitäkin selvittiin, possujen ruoka-aika siirtyi vain vajaan puoli tuntia. Sitten suihkun kautta viemään esikoista ja äiteetä optikon tarkastukseen mutta ei päästy kuin vajaa puoli kilsaa kotoa kun rengas tyhjeni. Soitin appiukon katsomaan renkaan vaihtoa, minkä teinkin ihan itse, vain pulttien kiristyksen appiukko halusi tehdä itse... Kerettiin kuin kerettiinkin optikolle ihan ajallaan, mitä nyt mulla housunpolvet kurassa ja niin pois päin, mutta kerettiin. Tämän näköinen oli renkaan tyhjentäjä:

Ei taida paikkaamallakaan pysyä kasassa tuo rengas enää,sen verran iso reikä kupeessa on, uudet talvikumit taidan joutua ostamaan...

Illalla sitten vielä puhelinyhteyttä isännälle Saksanmaalle, totesi ettei naisenlogiikka ja jeesusteippi sittenkään ihan taida riittää kuin hätäavuksi sikalan ruokintajärjestelmässä, siispä työkalut mukaan ja osia vaihtelemaan. Hyvin meni... aikaa monta tuntia pieneen hommaan. Ahtaassa ja pölyisessä paikassa, ihan uudenlaisessa asennossa minä kuitenkin vaihdoin sen tarvittavan osan, tosin kirota piti monta kertaa, ranteeni ei vieläkään tykkää staattisesta jännityksestä ja työkalut lenteli käsistä, monesti piti könytä ahtaalta työmaaltani tikapuita pitkin alas hakemaan pudonneita työkaluja ja pultteja ja muttereita. Mutta minä vaihdoin sen osan! Vaikka välillä itketti ja v---tti, mutta minä vaihdoin sen! Hiki siinä tuli ja sikalasta sisälle kävellessä kylmä, lämpimän suihkun ja itsetehdyn mustikkalikööritilkkasen jälkeen olin taas lämmin ja enemmän kuin tyytyväinen itseeni. Tuli tehtyä jotain, mitä en uskonut koskaan pystyväni tekemään, enkä antanut periksi vaikka välillä homma meinasi epäonnistua ihan täysin. Liköörilasillinen ja todella hyvät yöunet tuli ansaituksi.

Täytyy isännälle hattua nostaa, kummallisissa paikoissa se näköjään joutuu töitään tekemään, eikä marise niinkuin minä.
Ja esikoiselle lämmin kiitos, ilman häntä ei illan korjausurakastakaan olisi mitään tullut. Neiti ruokki, huolehti pikkusisaruksiensa iltapesut ja vielä nukutti kuopuksenkin. KIITOS T!

...

Likööriprojekti alkaa siis olla loppusuoralla, viidestä kokeilusta kolmea on vähän jo maisteltu ja viemisinä muutamaan paikkaan vietykin. Omena ja mustaherukka muhii vielä, mutta joululahjoiksi ne ehtii vielä hyvin pullottaa. Tänään viimeksi eräs kysyi: "Saanhan minäkin varmasti maistiaisia jouluksi?"

Ja juu, kyllä tuosta määrästä useammalle riittää, jos minulle ei kovin monia kettumaisia vastoinkäymisiä tule ;)
Pikkupulloja olisin vailla, tutut kaivelkaapas kätköjä, pieni pullo likööriä muutamasta pienestä pullosta joissa korkit tallessa? Jos ei pulloja löydy, pitänee alkaa urakalla syömään pilttiä, kai niissäkin purkeissa voi likööriä vähän aikaa jemmata...



9 kommenttia:

Memmu kirjoitti...

Jopas on sattunut ja tapahtunut. Kätevä emäntä ku selvis! Kävikkö kurkkiin mun origamitekeleitä? :D Hauskaa puuhaa se oli :)

SNY kirjoitti...

No on sulla ollut kinkkiset paikat, mutta loppu hyvin kaikki hyvin :)

SNY kirjoitti...

Höh, unohtui kehua tuo tilkkulaukku. Ihana on ja aika kinkkinen tehtävä taitaa tuokin olla :)

Anonyymi kirjoitti...

Kuinka pieniä pulloja olet vailla? Viinipullot ei taida sitten käydä?? :(

-Katja-

Suvi kirjoitti...

Kiitos onnitteluista, eilen jo pääsi vauveli kotiinsa.
Tein oman liftarini suullisen ohjeesi perusteella ja ilmeisesti sössin, sillä sen alkuosa vain jatkuu ja jatkuu pitkänä liruna, vasta ihan viimeriveillä alkaa olla leveyttäkin. Täytyy kietoi monta kertaa kaulan ympäri, tosin se sahareuna tekee siitä ihan kivan.
On sinulla hienoja kuvia!!!

Lankavakka kirjoitti...

Mistähän noin komeen kapulan olet auton renkaaseen onnistunut pyydystää? Olen vastavierailulla blogissasi, ehkä ensimmäistä kertaa. Löysin vaikka mitä ihanaa (esim. paperikukkalamppu), tulen takuulla toistekin. :) Saman kukan olen taitellut, mutta ihan yksittäisen vain. Melko monta saa lamppuun näpräillä. Sama "Karttapallona" oli myös hauska.

On lisäksi jännää lukea Pohjois-Pohjalaisten blogeja, kun ei tiedä vaikka nurkan takana asuttaisiin...

Jokke kirjoitti...

Hieno kassi! Kankaat ovat aivan mahtavan värisiä.

Pirjo kirjoitti...

Ihana laukka, olet kyllä taitava!
..onpas sattumuksia ollut...

Tintti kirjoitti...

Kaunis tilkkulaukku!

Nostan hattua sisukkuudellesi! Hyvä sinä!