Minä olen...

Oma kuva
Pohjois-Pohjanmaa, Finland
35+ käsitöiden sekakäyttäjä, joka yrittää jakaa aikaansa neljän tyttären, isännän, kodin, maatilan, oman käsityöyrityksen, ohjaamisen, ystävien, kahden kissan ja kahden koiran sekä muiden harrastusten, ja tietenkin niiden käsitöiden kesken, enemmän tai vähemmän menestyksekkäästi. Jätä kommenttia käynnistäsi, kommentteja on aina mukava lukea. Valokuvien ja tekstien kopiointi kielletty!

lauantai 18. elokuuta 2012

Pitkästä aikaa...

Kesä on hurahtanut käsistä. 
Sadetta on saatu liki joka päivä. Hiukan pelottaa miten viljat ja rehut saadaan pellolta laariin, kun joka paikka on niiiin märkä, ettei maa taida kantaa traktoreita. Saisi sateet jo loppua että puinnit onnistuisi.

Haaveilin alkukesästä vielä remontoidusta työhuoneestani, ja suunnittelin kaikenlaisia uusia ideoita toteutettavaksi siellä, mutta niin vain elämä antoi hiukan toisenlaiset eväät tälle kesälle ja syksylle: Remontti jäi kesken, kun sairastuin rintasyöpään. Nyt leikkauksesta on jo reilu viikko, ja muutaman viikon päästä, kunnolla leikkauksesta toivuttuani, alkavat syöpähoidot.

Innostin pari vuotta sitten paikkakuntamme marttoja osallistumaan Matleenan ja Seija-Siskon sytomyssy kampanjaan, ja silloin myssyjä postipakettiin pakatessa vilahti mielessä, että tiedä vaikka joskus joudun itsekin tuollaista myssyä käyttämään. Ja niinhän siinä sitten taitaa käydäkin...

Tällä hetkellä voin todella hyvin, minulla ei ole mitään hätää, ja olen vakaasti päättänyt selättää tämän pirulaisen. En aio kuolla vielä piiiiitkäään aikaan.

Jos jotain pahaa niin siitä sitten jotain hyvääkin, sairaslomalla levätessä on aikaa lukea ja neuloa.

Mielihyväsukat itselle:




Novitan tämän syksyn värikartasta uutta RaitaSeiskaVeikkaa. Kahdelta kerältä neulottuna, joka krs eri kerältä. Jotenkin tuntui, että tasaraitasukat ovat, no liian tasaraitaiset, näin sukkien rikotut raidat miellyttävät omaa silmää huomattavasti enemmän. Mielihyväsukat nämä ovat siksi, että ne ovat juuri minun väriseni ja niitä on aloitettu neulomaan rakkaan ystävän seurassa leikkaustani edeltävänä viikonloppuna. 

Sukat ovat muuten aivan vahingossa noin samannäköiset, mitenkään en raitoja täsmännyt, kerän päältä juoksutin molempia lankoja, ja ekan sukan valmistuttua aloitin toisen sukan siitä kohtaa mihin langat jäivät.



17 kommenttia:

Sude kirjoitti...

Kivat sukat. täytyypä harkita tuota lankaa itsellekin :)
Onnea matkaan sinulle hoitoihin. Hyvä että olet noin positiivisella mielellä. Minultakin leikattiin toissa talvena mahasta syöpä, kaikki naiselliset elimet lähti samantien. Minäkin päätin silloin, että ei se ole menoa vielä ja hyvin olen pärjäillyt sen jälkeen, ei ole tauti uusinut. Nykyään on hoito kehittynyt jo niin hyväksi, että useimmat selviää ennenkuin ehtii kunnolla säikähtääkkään :)

Simpura kirjoitti...

Aikas jännät sukat tuli:)

Tsemppiä sinulle noihin hoitoihin. Onneksi rintasyöpä ei ole kuolemantuomio, siitä kun nykyään paranee hyvin.

Sirpa kirjoitti...

Kylläpä tuli kivat sukat! Toivon Sinulle voimia tulevaan rankkaan matkaan!

satunNainen Paula kirjoitti...

Voimia hoitoihin! Positiivinen asenne auttaa - aina!
Kauniit sukat, ihan just minunkin värejäni!

Anonyymi kirjoitti...

Ihanat sukat! Mietin itsekin saman langan ostoa kun oli niin kivan väristä, mutta suolainen hinta jarruttelee vähän :/

enkulin käsityöt kirjoitti...

Onpa mukavat sukat. Ihanaa tuo lanka. Voimia hoitoihin. Muista juoda paljon vitamiinimehua, se auttaa jaksamaan.

SuviL kirjoitti...

Hyvä tyttö! Reipas asenne auttaa paljon, ja kuten ed. ovatkin muistuttaneet, nykyään hoito on tehokasta! Kaikkea hyvää sinulle ja muista hemmotella itseäsi, nyt jos koska on sen aika. Sukat on kivat :)

Anonyymi kirjoitti...

Hurjan paljon voimia sekä fyysisesti että henkisesti! Kyllä sinä porskutat taudin läpi, entistä vahvempana! -AnneL-

Memmu kirjoitti...

Oi mitä sinä oletkaan joutunut kokemaan! Iso halaus! Selätät sen ketaleen! Sukat ovat kyllä mainiot. :) Miltäköhän nuo näyttäisivät kahdesta erivärisestä raitalangasta tehtynä? Vois olla melko villit.

Paula kirjoitti...

Kivat sukat. Hyvä, että saat neuloa, niin aika kuluu paremmin. Ja monta kertaa, niin puhelimessa, viesteissä ja ihan nenätysten ollaan puhuttu, että saat varmasti nujerrettua taudin, niin sanon sen vielä täälläkin. Eli siis on vain yksi suunta; paraneminen ja ihana positiivinen asenteesi auttaa asiassa hurjasti <3

Sinikka kirjoitti...

Ihanat sukat.Itekkin olen hypistellyt noita uusia lankoja mut vielä on saanut jäädä hyllyyn,entisiä pitäs saaha ensin vähemmäksi :)
Tsemppiä hoitoihin,halauksia.

Anonyymi kirjoitti...

Voimahalaukset täältä "etelästä"!
Sukat ovat upeat.
Täällä rempattiin olohuone ihan extemporee. Ja vieläkin on paljon järjesteltävää tavaroiden kanssa.
Tsemppiä syksyyn.
ex-SNY Anneli

Prusiluska kirjoitti...

Voimia tervehtymiseen Sinulle. Aina välillä pysähdyttää, kun lueskelee muiden blogeja. Nyt tuli lisäksi mieleen sekin, että milloinhan viimeksi olen omat rintani tutkinut, sama kun voi sattua kenelle hyvänsä meistä. Siis kiitos kun jaoit tämän tiedon tilanteestasi, se toimii myös muistutuksena meille muille syövän vastaisessa työssä.

Katjuksa kirjoitti...

Noin kuutisen vuotta olen tutkinut rintani säännöllisesti vähintään parin viikon välein. Kyllähän siellä aina tuntuu muhkuja ja patteja, mutta kun tarpeeksi usein ja säännöllisesti rintansa rintansa tutkii, niin ne patit tulee tutuksi ja sitten helpommin huomaa jos muutoksia tulee. Siksi kai se säännöllisyys olisi tässäkin asiassa hyvä.

kaisa kirjoitti...

Voi Kati. Kyllä nyt oot rukouksissa että kaikki menee hyvin. Sulla on ihana perhe joka tarvii vielä äitiä. Oikeen paljon voimia kestää kaikki tuleva. Ehkä on aika vähän hellittää nyt niinku oot tehnykki jo. Mutta mukava ollaan tukemassa näinä aikoina.

Taina kirjoitti...

Hei!! Toivottavasti voit hyvin! Vaikka olemme tutustuneet "vain" netin blogimaailmassa, niin kyllä se vaan sätkäyttää tuo syöpä-uutinen! Sinulle hyvää vointia ja leppoisaa loppusyksyä ja Joulun odotusta.

Matleena kirjoitti...

Hui, mitä olet kokenut! :( Ihan kylmät väreet kulkivat selässäni, kun luin. Hyvä asenne sinulla on tautiin ja onneksi ovat nämä nykyajan hoidot jo niin hyviä, että suurin osa paranee rintasyövästä. Kyllä sinä niillä yhdessä selätät sen. :) Rukouksissani muistan minäkin sinua.