Minä olen...

Oma valokuva
Pohjois-Pohjanmaa, Finland
35+ käsitöiden sekakäyttäjä, joka yrittää jakaa aikaansa neljän tyttären, isännän, kodin, maatilan, oman käsityöyrityksen, ohjaamisen, ystävien, kahden kissan ja kahden koiran sekä muiden harrastusten, ja tietenkin niiden käsitöiden kesken, enemmän tai vähemmän menestyksekkäästi. Jätä kommenttia käynnistäsi, kommentteja on aina mukava lukea. Valokuvien ja tekstien kopiointi kielletty!

perjantai 14. syyskuuta 2012

Ukkoin sukkia

Pukinkonttiin seiskaveikasta koko molemmissa pareissa 43.

Näihin alla oleviin sukkiin tein raidoituksen ihan oman pään mukaan: 

Ja näissä raidat on tehty tällä raitageneraattorilla

Generaattorissa valitaan värit joilla halutaan raidottaa, vähintään kaksi väriä. Toisesta kohdasta valitaan monenko rivin raitoja käytetään, näissä sukissa valitsin 1, 2, ja kolmen rivin raitoja. Kolmanteen kohtaan merkitään kuinka korkea raidoituksesta tehdään. Näissä sukissa oli muistaakseni korkeutta 60 riviä, mustaa lisäsin alkuun ja loppuun muutaman rivin.

Ravelryn vaihdossa sain Tuilta ihanan paketin, nyt pitää alkaa pähkäilemään mitä noista ihanista villa-bambu langoista voisi neuloa, kiilto langoissa on hurmaava.

Olen ollut leikkauksen jälkeen tosi hyvässä kunnossa, saas nähdä miten asia on ensi keskiviikkona alkavien sytöstaattihoitojen jälkeen... Se hyvä uutinen tuli tällä viikolla, että etäispesäkkeitä ei ole löytynyt :)


6 kommenttia:

Paula ;) kirjoitti...

Voi kun olet ollut ahkera, kun jo joululahjojakin valmiina! ihania raitoja varsissa <3

Sirpa kirjoitti...

Komiat on ukkoin sukat! :) Tuo raitageneraattori onkin hauska juttu,täytyypä hyödyntää...
Kiva kuulla että voit hyvin,tsemppiä hoitoihin!

SuviL kirjoitti...

Mukavan miehekkäät sukat. Itse olen myös väkerrellyt sukkia aina välitöinä ja olipa kiva antaa työkaverille sukat vastikkeeksi yllättävästä viinimarjalahjoituksesta. Raitageneraattori on ihan hieno, olisinpa huomannut tuon ennen kuin aloin neuloa nykyistä mekkoa. Leikin generaattorilla jo hyvän tovin!
Oikein hyvää vointia jatkoonkin!!!

Prusiluska kirjoitti...

Komiat sukat. Hauska tuo raitageneraattori. Ja voimia hoitoihin sinulle.

Memmu kirjoitti...

Ihanaa kuulla, että voit hyvin, toivottavasti näin on myös jatkossakin. Testasin sun ideaa mielihyväsukissa, käy kurkkaamassa kuinka ärhäkät versiot sain aikaiseksi :)

kaisa kirjoitti...

mukavan näköiset sukat:)
minäkin sain alotettua syksyn ensinmmäiset sellaiset muuttotohinoiden jälkeen.
Tosi mukava kuulla että voit hyvin, tsemppiä ja voimia jatkoonkin, vaikka se ei aina helppoa varmaankaan tule olemaan.
kaisa