Minä olen...

Oma kuva
Pohjois-Pohjanmaa, Finland
35+ käsitöiden sekakäyttäjä, joka yrittää jakaa aikaansa neljän tyttären, isännän, kodin, maatilan, oman käsityöyrityksen, ohjaamisen, ystävien, kahden kissan ja kahden koiran sekä muiden harrastusten, ja tietenkin niiden käsitöiden kesken, enemmän tai vähemmän menestyksekkäästi. Jätä kommenttia käynnistäsi, kommentteja on aina mukava lukea. Valokuvien ja tekstien kopiointi kielletty!

keskiviikko 21. syyskuuta 2011

Lisää pyrstötähtiä ja tiskikukkanen

Vasemman puoleinen Huopasta ja tuossa toisessa kirjava lanka on Kreivitär Mortiannalta joskus saamaani FritidsGarnia ja sininen on vanhaa Huopasta. Tuo FritidsGarn huopuu minusta kauniimmin kuin Huopanen, joka kutistuu joka suunnassa liikaa. Näitä on kiva tehdä, ja nopeastikin nämä syntyy. Onneksi kotoa loppui huopuvat langat, voi taas orientoitua KyJyilemään :)
Työhuoneen tavarakerrostumien alta löytyi tälläinen, jota en ole vielä esitellyt, tänään päättelin langat, mutta olen tämän aloittanut ja neulonut valmiiksi Hamsterikuussa, joskus alkuvuodesta siis. Lanka Rondo Cottonellaa, marinoitu 80 ja 90 -lukujen vaihteesta asti... Mallihan on Tintin tiskikukkanen, tosin vähän isompana kuin ohjeessa. Aiemmat tiskirättini olen tehnyt bambu-puuvillasta, saas nähdä miten tämä puuvilla-akryyli toimii keittiössä.

Työhuoneesta kaivelin esille myös UFO läjän, jonka pohjalle en edes vielä päässyt, mutta purin takaisin langoiksi keskeneräisistä:

- Yhden kalalangasta virkatun verhokaitaleen, kokeilin virkata sitä ensiksi, mutta käsialani heittää niin paljon löysemmäksi, ettei tulisi mitään. Verhokaitaleita on valmiina sen verran että riittäisi metrin levyiseen ikkunaan, harmi vain ettei meillä ole yhtään niin kapeaa ikkunaa. Näille kaitaleille pitää keksiä joku kikka kolmonen, ihan hienon verhon niistä vielä saa.

- Valmiit, mutta varrestaan aivan liian tiukat sukat, nämä ovat toiset ikänään varpaista aloittamani sukat, ja leveämmän varren neulomista odottaessa saajan jalat ovat kasvaneet jo näiden koosta ohi. Onneksi langalle on jo uusi idea valmiina.

- Kaulurin, johon en ollut tyytyväinen, pitää etsiä uusi malli ja aloittaa alusta, joskus :)

- Kämmekkäiden alun, väri ei ollut enää "minua", ja kämmekkäitä on jo muutenkin omiksi tarpeiksi. Lanka jää odottamaan uutta ideaa...

Pitää katsoa olisiko siellä kasassa vielä jotain muutakin mitä voisi purkaa pois. Olenkohan minä tulossa kipeäksi vai mitä, ikänä ennen ei ole keskeneräiset työt ahdistaneet, nyt KyJyn myötä on keskeneräisten määrä alkanut vähän arveluttamaan...

Paljon UFO kasasta löytyi myös korjausompelutöitä, ja muita mitkä tarvitsevat ompelukonetta valmistuakseen, myös kuopukselle aloittamani ristipisto joulukalenteri oli siellä keskeneräisenä, saas nähdä valmistuuko se tulevan joulun odotukseen... toivottavasti.

Toivon kovasti, että edes joku KyJytyöni edistyy niin, että ensi viikolla saisi esitellä valmistuneita. Viikonlopun neuleretriittiin pääsee mukaan KyJytöistä Höyhenenkevyt neuletakki ja pari Liftaria. Ja sukkalankoja ja -puikkoja pitää ottaa mukaan, olen ilmoittautunut mukaan oppimaan erilaisia kantapäitä ja minulle ihan uudella tekniikalla neulottavia DoubleFun sukkia. Ihanainen viikonloppu tiedossa!

Viettäkää tekin mukava loppuviikko ja viikonloppu, rakkahimmat Ystävät!

8 kommenttia:

Heidi kirjoitti...

mukavaa viikonloppua myös sinulle!

Kurkkaapas blogiini!

Anonyymi kirjoitti...

Ompakiva ku tuo lanka tuli käyttöön! Nuo tähdet ovat aivan super ihania! Mistä olet ohjeen tempaissut?

Mari kirjoitti...

Oikein ihanaista retriittiä sinulle!
Minä en ole uskaltanut penkoa ufokasaa.. pitäisiköhän ottaa mallia ja tempaista? :)

Anonyymi kirjoitti...

Kauniita tähtösiä tuli noistakin :)

Hauskaa retriittiviikonloppua sinulle.

terkuin Sny

Matleena kirjoitti...

Kiva idea tuo Pyrstötähti! Pitäisiköhän minun lähteä kaivelemaan lankavarastoani, jos sieltä vaikka löytyisi jokunen kerä Huopasta. Saataisiin tänne Pyrstötähdellekin Pyrstötähtiä!!! ;DD

Tiskikukka on mainio tiskirätin malli. Minunkin pitäisi tehdä niitä lisää, sopivaa lankaakin jo ostin.

Katjuksa kirjoitti...

Pyrstötähti on tosi helppo. jos osaa tehdä isoäidinneliön, osaa tehdä tähdenkin. Isoäidin neliöstä muunneltu viisikulmio. Ja miksei se onnistuisi ihan huopumattomastakin langasta, mulla sattu vaan idea tulemaan kun oli tuo snyn lähettämä huopanen kädessä :)

Pirjo kirjoitti...

Hauskoja rätei!

Hyvää viikonloppua, niin, retriitissä nähdään ja näköjään ollaan samoissa pajoissakin. Nyt pitää kohta ruveta pakkaamaan...:)

Zelda kirjoitti...

Upeita:) ja oikein loistavan onnistunutta reissua sinulle!