Minä olen...

Oma kuva
Pohjois-Pohjanmaa, Finland
35+ käsitöiden sekakäyttäjä, joka yrittää jakaa aikaansa neljän tyttären, isännän, kodin, maatilan, oman käsityöyrityksen, ohjaamisen, ystävien, kahden kissan ja kahden koiran sekä muiden harrastusten, ja tietenkin niiden käsitöiden kesken, enemmän tai vähemmän menestyksekkäästi. Jätä kommenttia käynnistäsi, kommentteja on aina mukava lukea. Valokuvien ja tekstien kopiointi kielletty!

lauantai 19. toukokuuta 2012

Hengissä...

...ollaan vaikka blogi päivittyykin varsin hitaasti. Kevättyöt maatalouden saralla ovat pyörähtäneet täyteen vauhtiin, mm. hernettä, ohraa ja vehnää ollaan jo ehditty kylvämään. Nämä sadekelit tosin seisauttivat työt kun pellot ovat nyt liian märkiä. Mutta nyt taas näyttää aurinko paistavan, jokohan huomenna tai maanantaina peltotyötkin edistyy. Kasvimaata ja perunaa on myös tarkoitus laittaa, kunhan saan maan kuntoon tuohon uuden hakekeskuksen vierelle.

Remontti on myös jäänyt peltotöiden, tai oikeammin minun osaltani perheen ja peltomiesten ruokahuollon järjestämisen jalkoihin. Mutta kyllä se ennen 1.6. on valmis. Ehkä :) Ehkäpä jo seuraavassa postauksessa näette kuvia vielä vähän keskeneräisestä työhuoneprojektista.

En muista olenko maininnut että kudoin kummipojalle maton, toiveiden mukaan valko-harmaa-ruudullisen:



Toivottavasti matto oli mieluinen, en ole vielä kuullut kummipojan kommenttia matosta. Sidoksena tässä on Kainuun Peilikäs, epätasaraitainen kuderipsi siis.

Kävimme isännän ja koiran kanssa metsäretkellä. On tullut jo tavaksi käydä katselemassa omalla palstalla kevään etenemistä, ja tällä kertaa kävimme myös tarkistamassa olisiko siellä hakkuukypsää puuta myös. Tiedä häntä kannattaako hakkuuttaa, mutta kylläpä muutaman kilometrin kävely kauniissa maastossa antoikin huimasti ideoita ja lisää jaksamista tähän työputkeen, suosittelen Teille muillekin piipahtamista luonnon helmassa.












5 kommenttia:

M kirjoitti...

Hui, oli ensimmäinen reaktio kun loppuun pääsin. Tuo turrehan suorastaan hyppää syliin rapsutettavaksi =D
On kerrassaan loistava kuva!

Puotasäitä kylvöille ja sitten hentoa sadetta öisin, niin teille toivon.

Katjuksa kirjoitti...

Kiitos Matonkude! Toivotaan lämpeneviä ja vähän kuivempia säitä meille kaikille :)

Prusiluska kirjoitti...

Vettä on tosiaan tullut ihan riittävästi. Kauniita kuvia ja upea matto.

Leena kirjoitti...

Ihastuttavia luontokuvia, ihan piti suurennella katsoakseni tarkemmin. Mistäs löytyis tuon Kainuun peilikkään kankaan rakenne kuva. Olen joskus yrittänyt etsiä, mutta löytymättä jäi.

Taina kirjoitti...

Hei!! Hienoja luontokuvia ja tuo viimeinen on ihana!