Minä olen...

Oma kuva
Pohjois-Pohjanmaa, Finland
35+ käsitöiden sekakäyttäjä, joka yrittää jakaa aikaansa neljän tyttären, isännän, kodin, maatilan, oman käsityöyrityksen, ohjaamisen, ystävien, kahden kissan ja kahden koiran sekä muiden harrastusten, ja tietenkin niiden käsitöiden kesken, enemmän tai vähemmän menestyksekkäästi. Jätä kommenttia käynnistäsi, kommentteja on aina mukava lukea. Valokuvien ja tekstien kopiointi kielletty!

maanantai 8. elokuuta 2011

Sukkasato ja haaste

Tänään löysin taas Sukkasadon blogin, ja ihan yllyttämättä ilmoittauduin mukaan. Tosin sukan kutomiseni tähän tempaukseen taitaa jäädä aika pieneksi, Kyjy vienee aikaa liikaa, mutta ainakin yhdet sukat pitää neuloa KyJy listan ulkopuolelta ennen joulua, joten ainakin yhden parin saanen sukkasatoon mukaan.

Tässä nappi Sukkasadon pääblogiin:


Nappia klikkaamalla pääsee tutustumaan Sukkasadon sääntöihin ja ilmoittautumisohjeisiin.


Ja nyt se kiva osuus: koska oma sukan neulomiseni jää KyJyn vuoksi vähäiseksi,

Haastan mukaan
Rakkaan Siskoni
ja
"Lankahullun" Lampurin!

Tiedän että neulotte huisin määrän sukkia tänäkin syksynä, mutta teidän sukkianne pääsee ihastelemaan vain livenä, kun bloggaaminen ei vielä kuulu harrastuksiinne...

Joten tämä on julkinen haaste osallistua Sukkasatoon, Tiina ja Merja, lupaan auttaa valokuvaamisessa ja kuvien siirtämisessä tuonne Sukkasadon blogeihin, jos siinä apua tarvitsette.

Rakkain terveisin pikkusisko :)

1 kommentti:

Matleena kirjoitti...

Kiva kun lähdit sinäkin mukaan ja vielä kivempi, kun hoksasit haastaa muita! :)